on vuosittainen tunnustuspalkinto, jonka myöntää Museoneuvosto yhdessä kulttuuriministeriön kanssa. Vuonna 2010 museokoulutuksen edistäjäksi valittiin Jelena Tšekulajeva taidemuseo Kumusta. Hän sai palkinnon 4K-metodilla johdetusta nykytaiteen koulutusohjelmasta.
XIII Viron museoiden festivaalilla palkittiin Viron museoiden parhaat lahjaesineet. Pääpalkinnon sai taidemuseo Kumun retrotyylinen verkkokassi, ns. avoska, joka oli tyypillisimpiä neuvostoajan symboliesineitä.
Museoiden Museorotta -nimisessä tunnustuspalkintokilpailussa vuoden 2010 parhaaksi näyttelyksi valittiin taidemuseo Kumun näyttely "Ülo Õun. Taiteilija oivallusten katkeilevalla polulla". Näyttelyn kuraattori on Juta Kivimäe.
nuorille suunnattujen opetusohjelmien suunnittelusta ja taideprojektien toteutuksesta sekä taidetta koskevien tietojen ja taitojen kartuttamiseen epämuodollisessa opiskeluympäristössä annetusta mahdollisuudesta.
Taidemuseo Kumu valittiin Vuoden eurooppalaiseksi museoksi 2008. Dublinissa Irlannin kansallismuseossa järjestettyyn päätöstilaisuuteen pääsi museotaan esittelemään nimetystä 140 ehdokkaasta 38. Edustettuina oli yhteensä 20 valtiota.
European Copper in Architecture Campaign antoi tunnustuksen Viron taidemuseon uudelle rakennukselle ja nosti esiin kiinnostavan materiaalinkäytön sekä tyylikkään yleisilmeen.
Chicagon arkkitehtuuri- ja designmuseo Chicago Atheneum valitsi taidemuseo Kumun vuoden 2007 parhaiden uudesta yleismaailmallisesta arkkitehtuurista palkittavien rakennusten joukkoon.
Viron hotelli- ja ravintolaliitto arvioi Viron taidemuseon päärakennuksen Kumun valmistumisen ja avaamisen vuosittain jaettavan valtakunnallisen Vuoden paras 2006 -palkinnon arvoiseksi.
Viron taidemuseolle liikuntavammaiset huomioivan ympäristön tarjoamisesta.
Tallinnan kaupunginhallituksen palkinto Kumun valaistusratkaisusta.
Viron taidemuseolle lasten hyväksi tehdystä työstä.
Kuvataide- ja taideteollisuusrahaston vuosipalkintojen 2006 saajiin kuuluivat taidemuseo Kumun kuraattori Tiina Abel ja Kumun opetuskeskus.
Viron turvapalveluliiton tunnustus vuonna 2006 avatun Kumun turvaratkaisulle
Viron betoniyhdistys julisti vuoden 2005 betonirakennuskilpailun voittajat Kumussa 6. betonipäivänä. Kilpailuun osallistui 16 työtä. Kumun rakennus toi erityispalkinnon rakentajalle – AS Merko Ehitus -yhtiölle.